Ensimmäinen infrarealistinen manifesti

Tähän tulee muutaman viikon kuluessa suomennos chileläis-espanjalaisen kirjailija Roberto Bolañon Ensimmäisestä infrarealistisesta manifestista vuodelta 1976. Infrarealismi oli Bolañon perustama runouskoulukunta, josta hän kertoo eräässä haastattelussa näin:

“Infrarealismi oli eräänlaista meksikolaista dadaa. Yhdessä vaiheessa liikkeessä oli mukana monia ihmisiä, ei vain runoilijoita, vaan myös maalareita ja erityisesti vetelehtijöitä ja hengailijoita, jotka pitivät itseään infrarealisteina. Oikeastaan siinä oli ​​vain kaksi jäsentä, Mario Santiago ja minä. Matkustimme Eurooppaan vuonna 1977. Eräänä yönä Rosellónissa, Ranskassa, Port Vendresin rautatieasemalla (joka on hyvin lähellä Perpignania), kärsittyämme muutamista tuhoisista seikkailuista, päätimme, että liike sellaisenaan oli tullut tiensä päähän.”

Sittemmin Bolaño ryhtyi romaanikirjailijaksi ja kirjoitti muun muassa sellaisen mestariteoksen kuin Kesyttömät etsivät (Los detectives salvajes, 1998). Siitäkin lisää myöhemmin.

Alkuperäistä manifestia voi ihmetellä täällä ja englanninnosta täällä.

(Kuva osoitteesta www.globalgraphica.com/2010/01/12/roberto-bolano/)

Advertisement

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Connecting to %s

Follow

Get every new post delivered to your Inbox.