Kirjoittelin Särön blogiin Leonard Cohen -lempikappaleestani lemmekkäästi. Mene sinne!
Author Archives: silviahosseini
Särö-lehden Oi Iran! -numero ilmestynyt!
Särö-lehden Oi Iran! -numero on julkaistu, ja sen saa käsiinsä vuodenvaihteen jälkeen Akateemisesta kirjakaupasta taikka tilaamalla lehden kotiinsa ilman postikuluja. Olen numeron vieraileva päätoimittaja.
Lehdessä tarkastellaan iranilaista (kulttuuri)elämää hieman eri vinkkelistä kuin mediassa yleensä. Artikkeleissa tutustutaan iranilaiseen yhteiskuntaan, kirjallisuuteen ja kuvataiteeseen. Lisäksi mukana on Shadi Ghadirianin upeita valokuvia, suositun Zoya Pirzadin novelli ensimmäistä kertaa suomeksi käännettynä sekä Alireza Behnamin hienoja runoja. Kirjoittajina ovat mm. Veera Antsalo, V. S. Luoma-aho, Mark Mallon ja Paula Hotti – sekä allekirjoittanut. Sisällysluetteloon voi tutustua täällä. Suosittelen!
Leave a comment | tags: Alireza Behnam, Mark Mallon, Oi Iran!, Paula Hotti, Särö-lehti, Shadi Ghadirian, Silvia Hosseini, V. S. Luoma-aho, Veera Antsalo, Zoya Pirzad | posted in journalismi - journalism, kirjailijat - authors, kirjallisuus - literature, kirjat - books, kulttuuri - culture, museot, galleriat, näyttelyt - museums, galleries, exhibitions, politiikka - politics, runous - poetry, taide - art, taidehistoria - art history, valokuva - photography, yhteiskunta - society
Cohen, Cohen
Leonard Cohenin Hallelujah-kappaleesta olen kirjoitellut tänne joskus lyhyesti. Päivitetyn ja perusteellisemman sukelluksen sanoitukseen teen Mustekala-verkkolehden uudessa Romantiikka-numerossa. Klikkaa siis Syntisen kuninkaan salaista sointua.
Leave a comment | tags: Hallelujah, Leonard Cohen | posted in kirjailijat - authors, kirjallisuus - literature, musiikki - music, runous - poetry
Ensimmäinen infrarealistinen manifesti suomeksi
Roberto Bolañon Ensimmäisen infrarealistisen manifestin löydät suomeksi vapaasti käännettynä klikkaamalla tätä.
Leave a comment | tags: Ensimmäinen infrarealistinen manifesti, Roberto Bolaño | posted in uncategorized
Love song is a prayer is a love song
Old Ideas -levy muistuttaa, että pelkästään laulun vuoksi voisi elää, ja rakkauden vuoksi, tietenkin.
Leave a comment | tags: Leonard Cohen, Old Ideas, Show Me the Place | posted in musiikki - music, runous - poetry
Come Here
Tiedän, että olen tainnut ihastella Kath Bloomia täällä ennenkin, mutta ei tuota laulua eikä huuliharppua voi vastustaa. Tämä on se kappale, jonka Céline soittaa Jesselle levykaupan kuuntelukopissa Richard Linklaterin Rakkautta ennen aamua -elokuvassa (Before Sunrise, 1995), jonka voi jatko-osineen katsoa sata kertaa eikä riitä. Saa toivomaan, että joku tekisi pitkästä aikaa romanttisen elokuvan muusta kuin muovista.
Wieniin voisi matkustaa joskus.
There’s wind that blows in from the north and it says that loving takes its course. Come here, come here. No I’m not impossible to touch I have never wanted you so much. Come here, come here. Have I never laid down by your side baby, let’s forget about this pride. Come here, come here. Well I’m in no hurry. Don’t have to run away this time. I know you’re timid. But it’s gonna be all right this time.
Leave a comment | tags: Before Sunrise, Come Here, Kath Bloom, Richard Linklater | posted in elokuvat - film, kaupunki - city, musiikki - music
I heard that you like the bad girls – Honey, is that true?
En seuraa enkä kuuntele nykyistä pop-musiikkia oikeastaan yhtään, mutta satuin törmäämään Lana Del Reyhin. Hänessä viehättävät filmitähtimäiset maneerit, ikonisella (fiftari)rock-kuvastolla flirttailu, flirttailu ja tuhman tytön ääni, jonka vuoksi minusta on kerrankin aivan samantekevää, että tämän coolia taiteilijanimeä myöten laskelmoidun paketin ovat huolellisesti räätälöineet pahat, pahat tuottajasedät ja taitavat plastiikkakirurgit. Lankesin.
Kappaleen varsinainen musiikkivideo on suttuinen americana-kollaasi, jossa on riittävästi huulten mutristelua.
Leave a comment | tags: Lana Del Rey, pop-musiikki | posted in musiikki - music
Totuutta vastaan
Kirjoitin Mustekalan uuteen Dokumentti ja totuus -numeroon artikkelin faktan ja fiktion suhteesta iranilaisessa nykyelokuvassa. Käy lukemassa täällä. Numeron ovat toimittaneet Saara Hacklin ja Marko Gylén, ja se on monellakin tavalla ajankohtainen.
2 comments | tags: Dokumentti ja totuus, iranilainen elokuva, iranilainen nykyelokuva, Marko Gylén, Mustekala, Mustekala.info, Saara Hacklin | posted in dokumentti - documentary, elokuvat - film, journalismi - journalism
Ensimmäinen infrarealistinen manifesti
Alla on Jukka Lehtolan ja minun vapaa käännös chileläis-espanjalaisen kirjailija Roberto Bolañon Ensimmäisestä infrarealistisesta manifestista vuodelta 1976. Infrarealismi oli Bolañon perustama runouskoulukunta, josta hän kertoo eräässä haastattelussa näin:
“Infrarealismi oli eräänlaista meksikolaista dadaa. Yhdessä vaiheessa liikkeessä oli mukana monia ihmisiä, ei vain runoilijoita, vaan myös maalareita ja erityisesti vetelehtijöitä ja hengailijoita, jotka pitivät itseään infrarealisteina. Oikeastaan siinä oli vain kaksi jäsentä, Mario Santiago ja minä. Matkustimme Eurooppaan vuonna 1977. Eräänä yönä Rosellónissa, Ranskassa, Port Vendresin rautatieasemalla (joka on hyvin lähellä Perpignania), kärsittyämme muutamista tuhoisista seikkailuista, päätimme, että liike sellaisenaan oli tullut tiensä päähän.”
Sittemmin Bolaño ryhtyi romaanikirjailijaksi ja kirjoitti muun muassa sellaisen mestariteoksen kuin Kesyttömät etsivät (Los detectives salvajes, 1998). Siitä lisää myöhemmin.
Alkuperäistä manifestia voi ihmetellä täällä ja englanninnosta täällä.
(Kuva osoitteesta www.globalgraphica.com/2010/01/12/roberto-bolano/)
-
LUOVU KAIKESTA, JÄLLEEN
ensimmäinen infrarealistinen manifesti
“Aurinkokunnan rajalle on neljä valotuntia; lähimmälle tähdelle neljä valovuotta. Tyhjyyden suhteeton valtameri. Mutta olemmeko varmoja että on vain tyhjyyttä? Tiedämme vain, että siinä avaruudessa ei ole kirkkaita tähtiä. Jos niitä olisi, olisivatko ne näkyviä? Entä jos olisi kappaleita jotka eivät olisi kirkkaita eivätkä pimeitä? Eikö taivaallisissa kartoissa voisi olla kuten Maan kartoissa, että tähtikaupungit on merkitty ja tähtikylät jätetty huomiotta?”
- Neuvostoliittolaiset scifi-kirjailijat raapivat kasvojaan keskiyöllä.
- Infra-auringot (Drummond sanoisi iloiset proletaaripojat).
- Peguero ja Boris yksin rähjäisessä huoneessa ennustavat ihmettä oven takana.
- Free Money
*
Kuka on kulkenut läpi kaupungin musiikkinaan vain tovereidensa vihellys, hänet omat ihmetyksen ja raivon sanansa?
Komea kaveri joka ei tiennyt
tytön orgasmin olevan klitorinen
(Katso, kun paskaa ei ole vain museoissa) (Yksilöllisen museoistumisen prosessi) (Varmuus siitä, että kaikki on nimetty, paljastettu) (Löytämisen pelko) (Ennakoimattomien epätasapainojen pelko).
*
Läheisimmät omaisemme:
sala-ampujat, yksinäiset ratsastajat jotka turmelevat Latinalaisen Amerikan kiinalaiset kahvilat, ihmiset jotka hajoavat kappaleiksi supermarketeissa valtavissa yksilö-kollektiivisissa ongelmissaan; toiminnan impotenssi ja runollisen toiminnan etsintä (yksilöllisellä tasolla tai esteettisten ristiriitojen sotkemana)
*
Pikkuiset kirkkaat tähdet iskevät meille ikuisesti silmää universumissa olevasta paikasta jota kutsutaan Labyrinteiksi.
- Kurjuuden tanssiklubi.
- Pepito Tequila nyyhkyttämässä rakkauttaan Lisa Undergroundiin.
- Imekää sitä, ime sitä, imemme sitä.
- Ja Kauhu
*
Veden, sementin tai tinan verhot erottavat kulttuurisen mekanismin, joka itsessään toimii vallitsevan luokan omanatuntona tai vallitsevan luokan perseenä elävässä kulttuuritapahtumassa, puhtaaksi hinkatussa, jatkuvassa kuolemassa ja elämässä, välinpitämättömänä suurimmasta osasta historiaa ja taidetta (oman hullun istoriansa ja täiteensä arkipäiväinen luoja), ruumis joka yllättäen kokeilee uusia tuntemuksia itsessään, epookin tuotosta, jossa me lähestymme käymälää tai vallankumousta 200 kilometriä tunnissa. “Uusia muotoja, outoja muotoja”, kuten vanha Bertolt sanoi, puoliksi uteliaana ja puoliksi hymyillen.
*
Tuntemukset eivät synny tyhjästä (itsestäänselvyyksien itsestäänselvyys), vaan mukautetusta todellisuudesta, tuhannella tavalla, jatkuvassa virrassa.
- Monimutkainen todellisuus, kuvotat meitä!
On siis mahdollista, että toisaalta on syntymä ja toisaalta olemme eturivissä kohti kuolemantuskia. Elämänmuodot ja kuoleman muodot ohittavat verkkokalvot päivittäin. Niiden yhteentörmäys aiheuttaa jatkuvasti infrarealistisia muotoja: SIIRTYMÄN SILMÄ
*
Pane koko kaupunki mielisairaalaan. Suloinen sisar, ulvovat tankit, hermafrodiittien laulut, timanttiaavikot, tulemme elämään vain kerran ja joka päivä näyt ovat monimutkaisempia ja liukkaampia. Suloinen sisar, liftaa Monte Albánille. Kiristäkää vöitänne, ruumiit on kasteltava. Liikettä vähimmillään.
*
Entä hyvä porvariskulttuuri? Entä akatemia ja tuhopolttajat? Ja etujoukot ja takajoukot? Ja tietyt käsitykset rakkaudesta, hyvästä maisemasta, tarkasta ja monikansallisesta Coltista?
Kuten Saint-Just sanoi minulle unessa jonka kerran näin: Jopa aristokraattien päitä voimme käyttää aseina.
*
- Hyvä osa maailmaa on syntymässä ja toinen hyvä osa kuolemassa, ja tiedämme, että meidän kaikkien on elettävä tai kuoltava: tässä ei ole keskitietä.
Chirico sanoo: ajatuksen on kaikottava kaikesta jota kutsutaan loogiseksi ja järkeväksi, kaikottava kaikista inhimillisistä ongelmista niin, että asiat näyttäytyvät uudessa muodossa kuin ensimmäisen kerran ilmestyvän tähtikuvion valaisemana. Infrarealistit sanovat: Me aiomme täyttää ajatuksemme kaikilla inhimillisillä ongelmilla, niin että asiat alkavat liikkua meissä itsessämme, hallusinatorinen visio ihmiskunnasta.
- Kauniin Linnun tähtikuvio.
- Infrarealistit ehdottavat maailmaan alkuperäiskansalaisuutta: hullua ja ujoa intiaania.
- Uusi lyriikka, joka alkaa nousta Latinalaisessa Amerikassa, kannattelee itseään tavoilla jotka eivät koskaan lakkaa hämmästyttämästä meitä. Tie kohti teosta on lopulta tie seikkailuun: runo on matka ja runoilija on sankari joka paljastaa sankarit. Hellyys kuin nopeusharjoitus. Hengitys ja kuumuus. Lauennut kokemus, itsensä ahmaisevat rakenteet, hullut ristiriitaisuudet.
Jos runoilija häiritsee, lukijan on häirittävä itseään
“eroottisia kirjoja täynnä kirjoitusvirheitä”
*
TUHAT KUUSIKYMMENTÄLUVULLA MESTATTUA SUUNNANNÄYTTÄJÄÄ edeltävät meitä
99 avointa kukkaa kuin halkaistua päätä
Teurastukset, uudet keskitysleirit
Valkoiset maanalaiset joet, orvokkituulet
Nämä ovat vaikeita aikoja runoudelle, jotkut sanovat, juodessaan teetä, kuunnellessaan musiikkia asunnoissaan, puhuessaan (kuunnellessaan) vanhoja mestareita. Nämä ovat vaikeita aikoja ihmiselle, sanomme kääntyessämme barrikadeille paskan ja kyynelkaasun täyteisen työpäivän jälkeen, löytäessämme / luodessamme musiikkia jopa asunnoissamme, viettäen koko päivän katsellen laajenevia hautausmaita, joissa he epätoivoisesti juovat kupin teetä tai humaltuvat silkasta raivosta tai vanhojen mestareiden hitaudesta.
Meitä edeltää HORA ZERO
Jalosta paviaaneja niin ne puhkovat känsäsi.
Elämme yhä kvaternaalista aikaa. Elämmekö yhä kvaternaalista aikaa?
Pepito Tequila suutelee Lisa Unergroundin fosforoivia nännejä ja näkee tämän lähtevän rannalle jolla mustat pyramidit versovat.
*
Toistan:
runoilija, kuten sankari joka paljastaa sankarit, kuten kaatunut punainen puu joka ilmoittaa metsän alkamisen.
- Yritykset kohti yhteinäistä eettis-esteettistä on päällystetty petoksilla tai säälittävillä selviytymisillä.
- Ja yksilö voi kävellä tuhat kilometriä, mutta lopulta tie syö hänet.
- Etiikkamme on Vallankumous, estetiikkamme on Elämä: yksi-ainoa-asia.
*
Porvareilla ja pikkuporvareilla on hauskaa juhlissa. Heillä on juhlat joka viikonloppu. Proletariaatilla ei ole juhlia. Vain rytmikkäitä hautajaisia. Tämä tulee muuttumaan. Hyväksikäytetyillä tulee olemaan suuret juhlat. Muisto ja giljotiinit. Aistien sen, toimien sen mukaisesti tiettyinä iltoina, luoden reunoja ja kosteita nurkkia sitä varten, niin kuin hoitaisivat uuden hengen happosilmiä.
*
Runon matka halki kansannousun vaiheiden: runous tuottaa runoilijoita jotka tuottavat runoja jotka tuottavat runoutta. Ei sähköistä kujaa / runoilija jonka kädet on irti vartalosta / runo liikkuu hitaasti hänen Näystään hänen Vallankumoukseensa. Kuja on monimutkainen piste. “Paljastakaamme sen ristiriita, sen itsekieltäytymisen näkymättömät muodot, kunnes se on selvinnyt.” Kirjoittamisen matka niiden alueiden läpi, jotka eivät ole suosiollisia kirjoittamiselle.
Rimbaud, palaa kotiin!
Kumoa modernin runouden jokapäiväinen todellisuus. Kahleet jotka johtavat runon kehämäiseen todellisuuteen. Hyvä vertaus: hullu Kurt Schwitters. Lanke trr gll, o, upa kupa arggg kulkee pitkin virallista linjaa, foneettiset tutkijat koodaavat huudon. Nova Expressin sillat antikoodaavat: antakaa hänen huutaa, antakaa hänen huutaa (ethän ota kynää tai paperia esiin, älä äänitä häntä, huuda hänen kanssaan jos haluat osallistua), joten anna hänen huutaa, jotta näkisimme hänen ilmeensä kun hän lopettaa, mitä muita uskomattomia asioita koemmekaan.
Siltamme asemille joista ei välitetä. Runo yhdistää toisiinsa todellisuuden ja epätodellisuuden.
*
Kouristuksenomaisesti
*
Mitä voin vaatia nykyiseltä latinalaisamerikkalaiselta maalaustaiteelta? Mitä voin vaatia teatterilta?
Paljastavampaa ja ilmaisuvoimaisempaa on pysähtyä sumun tuhoamaan puistoon ja nähdä ihmisten ylittävän puistokadut ryhmissä (jotka supistuvat ja laajentuvat), puistokadut, joilta motoristit ja jalankulkijat haluaisivat kiireesti palata hökkeleihinsä, kun murhaajat tulevat ulos ja uhrit varjostavat heitä.
Mitä tarinoita maalarit todella kertovat minulle?
Kiinnostava tyhjyys, määrätty muoto ja väri, parhaimmillaan liikkeen parodiaa. Kankaat, jotka palvelevat vain kirkkaina julisteina insinööri- ja lääkärikeräilijöiden huoneissa.
Taiteilijan olo on tehty mukavaksi yhteiskunnassa joka on joka päivä enemmän “maalari” kuin hän itse, ja sieltä hän löytää itsensä aseistamattomana ja ilmoittautuu klovniksi.
Jos Mara kohtaa maalauksen X jollain kadulla, tämä maalaus vaatii jonkin huvittavan ja informatiivisen kategorian; se on olohuone, se on yhtä koristeellinen kuin porvarien kuluneet metalliset puutarhapenkit / verkkokalvon kysymys? / kyllä ja ei / mutta parempi olisi löytää (ja järjestelmällistää vaarallisesti jonkin aikaa) räjäyttävä tekijä, luokkatietoinen, sataprosenttisesti teoksen tarkoituksena oleva, joka on vastakkainen niihin “teoksen” arvoihin nähden, jotka sitä edeltävät ja ovat sen edellytyksenä.
- Maalari hylkää studionsa ja MINKÄ TAHANSA vallitsevan tilan ja täyttää mielensä ihmeillä / tai ryhtyy pelaamaan shakkia kuten Duchamp / Maalaus joka näyttää miten se maalataan / Ja maalaus köyhyydestä, ilmainen tai riittävän halpa, viimeistelemätön, yhteistyökykyinen, osallistumisen kyseenalaistamisesta, fyysisesti laajentuva ja spirituaalisesti rajoittamaton.
Latinalaisen Amerikan paras maalaus on se, jota yhä tehdään alitajuisesti, peli, juhla, kokemus, joka antaa meille todellisen käsityksen siitä mitä olemme ja paljastaa meille mitä voisime olla tulee olemaan paras Latinalaisen Amerikan maalaus on se jonka maalaamme vihreillä ja punaisilla ja sinisillä kasvoihimme tunnistaaksemme itsemme heimon alituisessa luomisessa.
*
Yrittävät jättää kaiken taakseen joka päivä.
Hylätköön arkkitehdit sisäisten näyttämöiden rakentamisen ja avatkoon kätensä (tai puristakoon ne lujasti nyrkkiin, paikasta riippuen) kohti ulkopuolista tilaa. Seinä ja katto ovat hyödyllisiä silloinkin, kun niitä ei ole tehty pelkästään nukkumiseen tai sateen välttämistä varten, vaan kun ne perustavat, esimerkiksi jokapäiväisessä unessa, tietoisia siltoja ihmisen ja hänen luomustensa välille tai niiden hetkellisen mahdottomuuksien välille.
Arkkitehtuurissa ja kuvanveistossa me infrarealistit jakaudumme kahteen pisteeseen: barrikadiin ja kuolinvuoteeseen.
*
Todellinen mielikuvitus on se joka tuhoaa, valaisee, ruiskuttaa smaragdimikrobeja toisiin mielikuvituksiin. Runoudessa ja missä tahansa muussa, tien materiaan on jo oltava tie seikkailuun. Luo välineitä jokapäiväiseen kumouksellisuuteen. Ihmisenä olemisen subjektiiviset vaiheet kauniine, valtavine, hävyttömine puineen kuin kokeilulaboratoriot. Katsoa, aistia rinnakkaisia tilanteita yhtä tuskallisia kuin valtava naarmu rinnassa, kasvoissa. Analogia ilman eleiden päättymistä. On niin monia että kun uusia tulee, emme edes huomaa niitä vaikka olemme luomassa / katsomassa niitä peilin edesssä. Kiduttavat yöt. Tietoisuus avataan äärimmilleen viedyn eettis-esteettisen avulla.
*
- Rakkauden galaksit valkenevat kämmeniimme.
- Runoilijat, avatkaa palmikkonne (jos teillä on)
- Polttakaa saastanne ja alkakaa rakastaa kunnes päädytte lukemattomiin runoihin
- Emme halua kineettisiä maalauksia, vaan valtavia kineettisiä auringonlaskuja
- Hevoset juoksemassa 500 kilometrin tuntivauhtia
- Tulioravat hyppivät tulipuiden läpi
- Lyödä vetoa siitä kuka räpäyttää silmää ensiksi, hermon ja unilääkkeen välissä
*
Riski on aina toisaalla. Todellinen runoilija on se joka on antautumassa. Ei koskaan liian kauan samassa paikassa, kuten sissit, kuten UFOt, kuten ikuisissa kahleissa olevien vankien valkoiset silmät.
*
Fuusio ja räjähdys kahdelta rannalta: luomistyö kuten hullun lapsen uskalias ja avoin graffiti.
Ei mitään mekaanista. Hämmästyksen asteikot. Joku, ehkä el Bosco, hajottaa rakkauden akvaarion. Ilmaista rahaa. Suloinen sisar. Kevyet visiot kuin ruumiit. Pienet pojat suutelevat joulukuuhun saakka.
*
Kahdelta aamulla, oltuamme Maran talossa, kuuntelemme (Mario Santiago ja muutama muu) naurua joka kuuluu 9-kerroksisen rakennuksen kattohuoneistosta. He eivät lopettaneet, he nauroivat ja nauroivat samalla kun me nukuimme alapuolella nojautuen puhelinkoppeihin. Jossain vaiheessa vain Mario jatkoi huomion kiinnittämistä nauruun (kattohuoneisto on homobaari tai jotain sentapaista ja Darío Galicia on kertonut meille, että poliisit vahtivat sitä valppaina). Olisimme soittaneet puheluita mutta kolikot muuttuivat vedeksi. Nauru jatkui lähdettyämme. Mario kertoi minulle, että oikeastaan kukaan ei ollut nauranut, se oli nauhoitettua naurua ja siellä yläkerrassa, kattohuoneistossa, pieni porukka, tai ehkä vain yksi homoseksuaali, oli kuunnellut hiljaisuudessa äänitteen ja pannut meidät kuuntelemaan sitä.
- Joutsenen kuolema, joutsenlaulu, mustan joutsenen viimeinen laulu EIVÄT ole Bolshoissa vaan katujen tuskassa ja sietämättömässä kauneudessa.
- Sateenkaari joka alkaa splatterelokuvateatterista ja päättyy lakossa olevaan tehtaaseen.
- Älköön unettomuus koskaan suudelko meitä suulle. Älköön se koskaan suudelko meitä.
- Uneksimme utopiasta ja heräsimme kirkuen.
- Yksinäisen lehmipaimenen kotiinpaluu on ihme.
*
Pane uudet tuntemukset ilmestymään – Horjuta jokapäiväinen
O.K.
JÄTTÄKÄÄ KAIKKI, JÄLLEEN
KÄYKÄÄ MATKAAN
Leave a comment | tags: Ensimmäinen infrarealistinen manifesti, infrarealismi, Jukka Lehtola, Kesyttömät etsivät, Roberto Bolaño, runous, Silvia Hosseini | posted in kirjailijat - authors, kirjallisuus - literature, kirjat - books, runous - poetry
Säälittävä yrityksesi paeta yksinäisyyttä toiseen kaupunkiin
Pakomatkasta kerrotaan Särön blogissa. Uusi Särö-lehti, ihana paperinen järkäle, on muuten saatavilla Akateemisesta kirjakaupasta. Siinä on kolumni, joka kertoo isästäni. On siinä myös isoja peniksiä ja muuta suomalaista.
Leave a comment | tags: Särö, Särö-lehti, Särön blogi | posted in journalismi - journalism, kirjallisuus - literature, kulttuuri - culture, runous - poetry, taide - art
Find
May 2013 M T W T F S S « Mar 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 Uusimmat kommentit – Recent comments
- Leena Rantanen on Steve McCurryn näyttely Suomeen!!! – Steve McCurry exhibition to Finland!!!
- silviahosseini on Totuutta vastaan
- Jack is back on Totuutta vastaan
- silviahosseini on Jäävuorten hiljaisuus – A brake
- Jää-Tee on Jäävuorten hiljaisuus – A brake
- silviahosseini on Jäävuorten hiljaisuus – A brake
Aiheet - Categories
animaatio - animation arkkitehtuuri - architecture dokumentti - documentary elokuvat - film historia - history internet Itä-Helsinki - East Helsinki journalismi - journalism kaupunki - city kirjailijat - authors kirjallisuus - literature kirjat - books komedia, huumori - comedy, humour kulttuuri - culture museot, galleriat, näyttelyt - museums, galleries, exhibitions musiikki - music paikallishistoria - local history politiikka - politics runous - poetry taide - art taidehistoria - art history teatteri - theatre uncategorized underground valokuva - photography yhteiskunta - society ympäristö - environmentArkisto – Karate pencil case
- March 2013 (1)
- December 2012 (2)
- March 2012 (1)
- February 2012 (2)
- December 2011 (2)
- November 2011 (2)
- October 2011 (1)
- August 2011 (3)
- May 2011 (1)
- April 2011 (2)
- March 2011 (1)
- January 2011 (2)
- December 2010 (1)
- November 2010 (5)
- October 2010 (1)
- September 2010 (3)
- August 2010 (3)
- July 2010 (3)
- May 2010 (5)
- April 2010 (3)
- March 2010 (6)
- February 2010 (5)
- January 2010 (13)
- December 2009 (23)
- November 2009 (22)
What I Like
- Anthony McCall
- EMMA
- fuck you very much
- Fundació Joan Miro
- Funkata
- Helsingin kaupungin taidemuseo
- Inspiration Information
- J. Lehmus Photography
- Joni Mitchell
- Karadj Dam
- Kolahstudio
- Lars Eriksson
- Lehti
- Leonard Cohen Files
- Literature-map
- Melingo
- Mustekala.info
- Särö
- Särön blogi
- Steve McCurry
- Walt Whitman Archive
Hit Me Baby One More Time
- 48,492 hits










